sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Pitkästä aikaa

Suppailua Hernesaaren Rannassa

Ohho, onpa vierähtänyt aikaa viime kirjoituksesta.. Tässä on hieman ollut inspiraation puutetta sekä kesämenoja (lue töitä) minkä vuoksi ei ole tullut kirjoiteteltua, mutta nyt ajattelin kertoilla hieman kuulumisiani.

Tähän asti kesä on vierähtänyt kivasti (nopeasti) kavereiden kanssa kesäiltoja vietellessä ja työn puolesta erilaisten valmennusten ja suppailun parissa sekä syksyä suunnitellessa/kehitellessä. Syksyn kuviot alkaa pikkuhiljaa loksahdella paikoilleen, mutta vielä on hieman säätämistä jotta homma toimii.. Avaan tulevaa syksyä ja työkuvioita tännekkin kunhan palaset loksahtavat paikoilleen, joten stay tuned! ;) Tänä kesänä olen ensimmäistä kertaa elämässäni tehnyt työtä mistä oikeasti pidän ja missä tunnen olevani omimmillani. Lähestulkoon joka ohjauksen jälkeen olen ihan fiiliksissä ja täynnä intoa ja mietin, että tästä vielä maksetaankin minulle?! Aivan ruusuilla tanssimista ei tietenkään aina ole ja on tämä omalla tavallaan myös rankkaa työtä, mutta palkitsevaa!

JM Sykkeen mahtavaa valmennusporukkaa

Bootcampia Kivikossa

Bootcamp


Sain olla mukana myös "Power fruits -Tavallisen marjan uskomat voima" -kampanjassa ja sen tiimoilta tuli kierreltyä eri kaupungeissa (Tampere, Turku, Jyväskylä, pääkaupunkiseutu). Päivät ja ajomatkat olivat pitkiä, mutta kiertue itsessään oli kyllä hauska ja onnistunut.

Power fruits -Tavallisen marjan uskomaton voima

Rakastan tätä kaupunkia! En tosiaan tiedä miksi, mutta siinä vain on jotain..

Noloa myöntää, mutta ensimmäistä kertaa Turkuses :D
Salilla olen käynyt nyt kesällä yllättävän paljon, mutta vain ja ainoastaan sen takia että olen halunnut ja on tehnyt mieli mennä sinne treenaamaan. Olen niin onnellinen, että olen taas löytänyt kadoksissa olleen liikunnan ilon ja nautin siitä. Olen vetänyt hyviä treenejä niin salilla kuin ulkonakin, painoilla kuin oman kehonpainollakin. Treenit on tuntuneet hyviltä ja jos joku päivä en ole jaksanutkaan mennä treenaamaan, niin en ole stressanut siitä enkä pakottanut itseäni sinne salille tms.

Perus arkea pääosin siis ollut.. Festareille en ole päässyt tai mökkeilemään, mutta ehtihään tässä vielä. :D Imatralla sentäs ehdin käydä sukua ja kavereita moikkaamassa, mutta Savonlinnan reissu on vielä edessä sekä todennäköisesti yksi mökkireissu ja pääsenpä minä festareillekkin vielä tänä kesänä, sillä sain kuin sainkin liput Blockfesteille 19.-20.8.. Woopwoop! Odotan noita Blockfestejä niin paljon vaikka nämä festarit eivät ehkä olisi ykkösvalintani, mutta seura on mitä loistavin ja onhan ne omalla tavallaan sellaiset kesän päättäjäisjuhlat, joten reissu tulee varmasti olemaan unohtumattoman hauska!

Kesäjuhlissa Imatralla! Ihanan Sannan valmistujaiset.

Että sellaista tänne.. Mites teidän kesä on sujunut? :)

Katsotaan, josko se kirjoitus inspiraatio taas iskee ja kirjoittelisin useammin.. Olisiko teillä jotain mistä haluaisitte minun kirjoittavan? Snapchatistä (@miiramari) muuten kannattaa seurailla menoani ja kuulumisiani, sillä sitä tulee päivitettyä päivittäin.

FB: Personal trainer Miira-Mari Muukkonen
IG: @miiramari


-Miikku

2 kommenttia:

  1. Ihana Miikku <3 :) Niin mukavaa lueskella täältä siun kuulumisia, kun tulee muuten nähtyä niin harvoin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 No kiva kuulla! Pitää yrittää kirjotella nyt vähän useemmin :)

      Poista