torstai 30. kesäkuuta 2016

Kevyempi vaihtoehto pizzalle -maukas jauhelihapannari

Ei se ulkonäkö, vaan maku..

Ruoan laitto ei tosiaan ole vahvuuksiani tai oikeastaan minulla ei ole tarpeeksi mielenkiintoa tai haluja häärätä keittiössä. Ruoan laitto ja leipominen on jostain syystä todella vastenmielistä ja tämän vuoksi kaikkien ruokien pitää olla todella helppoja ja nopeita tehdä. Yleensä teenkin ruokaa noin 2 (ihan max. 3) kertaa viikossa, eli ison satsin kerrallaan mitä voi sitten syödä useamman päivän.
Tekemäni ruoat ovat harmillisen usein samoja viikosta toiseen, mutta välillä kuitenkin innostun etsimään uusia reseptejä netistä, joita sitten muokkaan hieman itselleni sopivaksi. Onneksi olen kehittynyt ruoan laitossa sen verran, että nykyään uskallan muokata ohjeita ja kokeilla vähän itsekin. Vaikka kokkaustaitoni ovat siis kehittyneet tässä vuosien varrella, niin silti kaikki on kyllä mahdollista kun tämä tyttö häärää keittiössä. :D

Nyt haluan kuitenkin jakaa teille yhden onnistuneen, nopean ja helpon jauhelihapannarin ohjeen, mikä toimii myös hyvin kevyempänä vaihtoehtona pizzalle. Täytteitä voi helposti muokata sen mukaan mitä kaapista löytyy ja mitä mieli tekee :)

Jauhelihapannari (pellillinen)
  • 7dl vettä
  • 3 kananmunaa 
  • 4-5dl täysjyvä vehnäjauhoja
  • 1tl (kukkurallinen) leivinjauhetta
  • Loraus hyvälaatuista öljyä (esim. oliiviöljy)
  • ripaus suolaa
Täyte
  • 700g jauhelihaa
  • Sipulia ja valkosipulia 
  • Paprikaa ja/tai tomaattia
  • Mausteita
  • (Halutessa päälle voi ripotella hieman juustoraastetta)
Sekoita veden sekaan jauhot, kananmunat, suola ja öljy. Anna taikinan turvota sillä aikaa, kun paistat jauhelihan ja leikkaat paprikat/tomaatit.

Paista ja mausta jauhelihat ja sipulit. Kuutio paprikat/tomaatit ja heitä jauhelihan sekaan.

Kaada taikina uunipellille ja ripottele päälle jauheliha + parikat/tomaatit. Ripottele päälle pizzamaustetta sekä halutessasi juustoraastetta. 

Paista uunin keskitasolla, 200 asteessa noin 30min tai kunnes taikina on hyytynyt ja pinta saanut kauniin värin. 

Tee pannarin lisukkeeksi raikas salaatti ja nauti joko lämpimänä tai kylmänä, sillä pannari on erittäin herkullista myös kylmänä! 



Pidättekö te ruoan laitosta ja erilaisten ohjeiden kokeilemisesta? Vai teettekö vain pakon edessä jotain nopeaa ja helppoa?  Kerro ihmeessä oma helppo ja nopea ruokavinkkisi :) Ihanaa viikonloppua! 

-Miikku


4 kommenttia:

  1. Miu lemppariruoka on ehottomasti tofukasviscurry. Se on tosi helppo ja nopee tehä, eikä synny paljoo tiskiä (vihaan tiskaamista). Siihen tulee marinoitua tofua, pussi wokkivihanneksia, 100g pähkinöitä, kookosmaitoo, currytahnaa, valkosipulii ja sweet and chili kastiketta. Tofu pilkotaan paloiks ja paistetaan oliiviöljyssä, sit heitetään currytahna, sweet and chili kastike ja valkosipuli sekaan. Sit kookosmaito ja wokkivihannekset ja haudutellaan kunnes vihannekset on napakoita mut kypsiä. Lopuks sekaa pähkinät ja eiku nauttimaan! :). Lisäks voi keittää sellasta riisiä mistä tykkää. Ja avokadosalaattia ja soijamaitoo kylkeen ni namskis! :b t.Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nam, kuulostaa hyvältä! Pitää varmaan tota tofua joskus uskaltautua kokeilemaan, kiitos vinkistä :)

      Poista
    2. Suosittelen ehittomasti Jalotofua marinoitu tai savutofu makuisina. Suomalaista, terveellistä ja hyvää! Pannulla paistaa tilkassa öljyä ja käyttää ihan lihan tavoin :b

      Poista